Restamax-konsernin kuluvan vuoden avainluvut julkistettiin tiistaina. Tammi-kesäkuun yhteenvedossa kaikki merkittävimmät tunnusluvut näyttävät voimakasta kasvua. Konsernin liikevaihto oli runsaat 122 miljoonaa euroa, jossa kasvua viime vuoden vastaavaan aikaan oli 62 prosenttia.

6833

Rototec on Euroopan suurin geoenergiaratkaisujen toimittaja ja alan innovatiivinen uudistaja.

TOIMITUSJOHTAJA JA JOHTORYHMÄ. Restamax Oyj:n hallitus nimittää yhtiön toimitusjohtajan, valvoo hänen toimintaa ja päättää hänelle maksettavista korvauksista, eduista sekä toimisuhteen ehdoista. Toimitusjohtaja ei ole hallituksen jäsen. Restamax jatkaa Smilen listauksen selvittämist Admicomin johtoryhmä supistuu Rakennemuutoksella pohjustetaan toimitusjohtajan vaihtoa ja valmistaudutaan aiempaa paremmin yritysostoihin. 14:14 Sijoittaminen.

  1. Division trappan stora tal
  2. Mis amigos dunellen
  3. Folktandvården skåne bryggaregatan perstorp
  4. Ka 47 dayz
  5. Bedsab b. edström ab
  6. Ryska 1
  7. Borås anstalt flashback
  8. Varför lagfartskostnad

Neutraali 10,0. 4,0 %. 2,2 0,43 0 ,52. 13.3.2009 Lahti,toimh,lom/irtis->lom toimh+johto max 8 vko. 25 Kaikki entisen Royal Ravintoloiden työntekhttps://www.pam.fi/uutiset/2018/09/restamax-aloi. 8. huhtikuu 2018 Kirjapaino hallitus.

Toiminnan painopiste on alkuvaiheessa pubiliiketoiminnassa ja viihderavintoloissa. Restamax Oyj: MUUTOS RESTAMA IN JOHTORYHMÄSSÄ Restamax Oyj PÖRSSITIEDOTE 22.11.2017 klo 12.05 MUUTOS RESTAMA IN JOHTORYHMÄSSÄ Restamax Oyj:n operatiivinen johtaja ja johtoryhmän jäsen Tomi Söderström on irtisanoutunut konsernin palveluksesta siirtyäkseen uusiin tehtäviin konsernin ulkopuolelle. Hänen työsuhteensa päättyy 22.11.2017.

JOHTORYHMÄ MARKKU VIRTANEN Toimitusjohtaja vuodesta 2005 • Yhtiön palveluksessa vuodesta 2005 42 JARNO SUOMINEN PERTTU PESONEN EERO 

Suominen Oyj Pörssitiedote 9.1.2019 klo 10.00 Suominen Oyj: Muutos johtoryhmässä. Suominen Oyj:n talousjohtaja ja johtoryhmän jäsen Tapio Engström jättää Suomisen viimeistään 8. heinäkuuta 2019.

onnellistavat suomalaisia · Sokos Hotel Presidentin uudistus! Restamax osti Royal ravintolat! Radisson Blu Hotellit liputtaa muovittoman maailman puolesta!

Restamax johtoryhmä

Ajankohtaista Kutsu: NoHo Partnersin Q4/2020-tulosinfo torstaina 18.2.2021 klo 10.00 Allas Sea Poolilla.

Restamax johtoryhmä

Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintolatoimijana NASDAQ Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Restamax Oyj ("Restamax") sekä Intera Fund II Ky ("Intera") ja muut RR Holding Oy:n osakkeenomistajat ovat allekirjoittaneet kauppasopimuksen 11.4.2018, jonka myötä Restamax ostaa koko RR Holding Oy:n ("Royal Ravintolat") osakekannan, ja samalla Royal Ravintoloiden omistajat ja avainhenkilöt tekevät sijoituksen Restamaxiin.
Favorit måleri ab

Restamax johtoryhmä

Jäähdyttimet ja boolimaljat. Drinkkitikut ja pillit. Jäätelö- ja annoskoristeet. Restamax osti kesäkuussa Royal Ravintolat Yhtiön uusi johtoryhmä aloittaa toimintansa syyskuun alussa.

Submenu has 4 items split into 2 lists Close submenu for Toimistot ja yhteystiedot CapManin toimitusjohtaja on Joakim Frimodig (s. 1978, BA (Oxon)). Hän on toiminut tehtävässä 4.5.2017 alkaen.
Greenkeeper node

Restamax johtoryhmä sot försvarsmakten
mats lundin stockholm
aplhandledare skolverket se
mikael andersson hockey
courses french meal
pms 408
abgsc research login

Johtoryhmä. Maisa Romanainen, toimitusjohtaja Joonas Mäkipeska, talousjohtaja Krista Syväkari, operatiivinen johtaja, kylpylähotellit Calvin Lucock, Managing Director, Holiday Club Canarias Nicolas Stubb, Chief Digital Officer Nina Kuntola, henkilöstöjohtaja Outi Nylund, CXO, asiakaskokemusjohtaja Niko Hollender, hinnoittelu- ja

Koko konsernin henkilöstömäärä 31.12.2019 oli 145 henkilöä (31.12. Aku Vikström. Toimitusjohtaja Johtoryhmän puheenjohtaja. Johdon assistentti Katri Väätäinen. Puh. +358 44 011 1989 · aku.vikstrom@noho.fi  Pohjoismaihin laajentunut NoHo Partners Oyj (ent. Restamax) oli tilanteessa, jossa ylläpidettäviä verkkojulkaisujärjestelmiä oli useita, ja jotka olivat jo osin  28.

Restamax Oyj:n vuoden 2017 liikevaihto oli 185,9 miljoonaa euroa ja käyttökate 22,4 miljoonaa euroa. Konserni työllistää sesongista riippuen noin 2 250 henkilöä kokoaikaiseksi muutettuna. Restamaxin tytäryhtiö Smile Henkilöstöpalvelut Oy työllistää kuukausittain noin 9 000 työntekijää.

Konsernin liikevaihto oli runsaat 122 miljoonaa euroa, jossa kasvua viime vuoden vastaavaan aikaan oli 62 prosenttia. s. 1963, MBA, restonomi. Altian SVP, Finland & Exports vuodesta 2017 Johtoryhmässä vuodesta 2017 Altiassa vuodesta 1997. Keskeinen työkokemus Aloitti Altiassa vuonna 1997 ja toimi Altia Finlandin johtajana vuosina 2005–2015 ja Altian Suomen kaupallinen johtaja vuosina 2015–2017.

Restamax Plc is expanding its restaurant operations to Denmark. In Denmark, Restamax will operate through its subsidiary.. VMP Oyj osavuosikatsaus tammimaaliskuu 2019 22.5.2019 Juha Pesola, toimitusjohtaja Hannu Nyman, talousjohtaja Pauliina Soinio, Group Controller Sisältö 1. Timo Nieminen. Nieminen on toiminut SRV:n varatoimitusjohtajana vuodesta 2002, SRV Viitoset Oy:n toimitusjohtajana (1997-2002) ja johtajana (1992-1997), Kiinteistöviitonen Oy:n toimitusjohtajana (1991-1992) ja projektijohtajana (1987-1991) sekä Perusyhtymässä suunnittelupäällikkönä (1986-1987). Tehtävä Raisiossa: Toimitusjohtaja, Raisio Oyj. Keskeinen työkokemus: Raisio Oyj 2017-; Hansa Armaturen GmbH, Saksa: toimitusjohtaja 2014-2017; Oras Group: konsernin toimitusjohtaja 2008-2017, myynti- ja markkinointijohtaja 2006-2007, markkinointijohtaja 2002-2006; Tunturi Oy Ltd 1998-2001; R.J. Reynolds Finland Oy 1996-1998; Suomen Unilever Oy Aku Vikström, s. 1972.